Tarjoustaulu on luettelonne hankinnoista, joita harkitsette tai joiden parissa työskentelette, vaiheittain ensimmäisestä vilkaisusta jätettyyn tarjoukseen.
LÄHDETED89 hankintapäätöstä, joissa on ilmoitettu tarjousten määrä, kolme vuottaArviokeskiarvot ja osuudet laskenut Tarjoustilanne
Mitä hankitaan
Ilmoituksen teksti sellaisenaan
1. Taustaa Tällä kilpailutuksella haetaan puitejärjestelyyn tuottajaa alla kuvattavaan hankekokonaisuuteen sekä samalla puitesopimuksen voimassaoloaikana ilmeneviin muihin Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ja Mikkelin kaupungin vastaaviin tarpeisiin. EAKR osarahoitteinen (EU, Etelä-Savon ELY-keskus) Demomelu -hankekokonaisuus koostuu rinnakkaisista Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n Demomelu T&K -hankkeesta sekä Mikkelin kaupungin demomelu -investointihankkeesta. Hankekokonaisuuden tavoitteena on kehittää laboratorio- ja pilot-mittakaavan kokeiden avulla uudenlaisia teollisia vähähiilisiä biohiilibetoni-tuotekonsepteja ja -vaihtoehtoja. Yhtenä toimenpidekokonaisuutena hankkeessa kehitetään ja demonstroidaan uudenlainen ilmasto- ja energiatehokas monistettavissa oleva ratkaisu meluaidan rakentamiseen. Meluaita rakennetaan 3D-tulostamalla ja biohiiltä sisältävästä betonista. Demonstroitavan ratkaisun ja siitä saatavien kokemusten perusteella selvitetään ratkaisun kaupallistamismahdollisuuksia ja kaupallista potentiaalia. Demonstroitavan meluaitaratkaisun suunnittelu ja toteutus toteutetaan ostopalveluna. Meluaidan rakennemateriaalin on tarkoitus pohjautua aiemmassa hankkeessa kehitettyyn seokseen, liite 1. Tavoitteet: Hankittavien palveluiden tavoitteena on toteuttaa Demomelu -hankekokonaisuuteen liittyvä biohiiltä sisältävästä 3D-tulostamalla toteutettu meluaitademo. Palvelun toteutus Hankittavaan palveluun kuuluu seuraavia osa-alueita: - Selvitys meluaitarakenteita koskevista InfraRYL:n ja muiden relevanttien määräysten sisältämistä vaatimuksista ja näiden edellyttämistä testauksista käytettäessä suunniteltua toteutustapaa (3D-tulostus) ja rakennusmateriaali (biohiiltä sisältävä betoniseos). - Demonstroitavan meluaitakonseptin visuaalinen ja tekninen suunnittelu sekä materiaalin ja rakenteen testaus, joiden avulla saavutetaan valmius demonstroitavan melulaidan rakentamiselle. - Meluaidan rakentamien (sisältäen materiaalit ja työn) sisältäen päätoteuttajan velvollisuudet. Hankittavien palveluiden sisältöä ja laajuutta tarkennetaan puitejärjestelyn sisällä. Toiminta puitejärjestelyn sisällä Puitejärjestelyyn valitaan mukaan yksi palveluntuottaja. Tarjousten arvioinnissa eniten pisteitä saanut palveluntuottaja valitaan puitesopimustoimittajaksi jolle voidaan asettaa toimeksiantoja koko puitesopimuksen voimassaolon ajan. Tilaaja voi tehdä tilauksen suoraan toimeksiantoon hyväksymänsä palveluntoimittajan ehdotuksen perusteella. Tilaaja voi myös edellyttää ehdotuksen täydentämistä jotta tilaajan tarve ja vaatimukset täyttyvät. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden kilpailuttaa toimeksiantoja tarvittaessa myös avoimella erilliskilpailutuksella. Jos palveluntuottaja tarjoaa poikkeustapauksena toimeksiannon toteuttajaksi asiantuntijaa, jota ei ole ilmoitettu mukaan alkuperäisen tarjouspyynnön laadun arviointiin, niin kyseisen asiantuntijan käyttö toimeksiannon toteuttamisessa on hyväksytettävä etukäteen tilaajalla. Tarjottavan asiantuntijan kokemus ja osaaminen tulee olla samalla tasolla kuin alkuperäisen tarjouksen yhteydessä ilmoitettujen asiantuntijoiden. Tilaaja pidättää myös oikeuden hylätä toimittajan puitesopimukseen liittyvä ehdotus. Tarjouksen laatimisia ja siihen liittyviä neuvotteluja ei lasketa laskutettavaksi työksi. Tilaaja ei sitoudu ennakolta mihinkään minimitilausmäärään puitejärjestelyyn valituilta toimittajilta, vaan palveluita hankitaan tilaajan tarpeen mukaan. Työn laajuus: Puitesopimukseen perustuvien tai siihen liittyvien toimeksiantojen arvioitu arvo on kokonaisuudessaan 90 000 € (2024-25)(mukaanlukien rakennustyöt ja mahdolliset perustustyöt). Aikataulu: Puitesopimuksen kesto on 30.11.2027 saakka. Hankintasopimus on tavoitteena allekirjoittaa 05.12.2024 mennessä.
Näytä koko kuvaus
Sopimuskausi
Ei ilmoitettu
Menettely
Avoin menettelyKaikki yritykset voivat jättää tarjouksen suoraan.
Sijainti
Etelä-Savo
Toimiala
Tutkimus ja kehitysCPV-koodi 73200000, EU:n koodi hankinnan kohteelle
Osat
Ei jaettu osiin
Sopimusmuoto
PuitejärjestelyHankintayksikkö tilaa tarpeen mukaan. Määrää ei ole taattu.