Tarjoustaulu on luettelonne hankinnoista, joita harkitsette tai joiden parissa työskentelette, vaiheittain ensimmäisestä vilkaisusta jätettyyn tarjoukseen.
LÄHDETED35 hankintapäätöstä, joissa on ilmoitettu tarjousten määrä, kolme vuottaArviokeskiarvot ja osuudet laskenut Tarjoustilanne
Mitä hankitaan
Ilmoituksen teksti sellaisenaan
Hirvieläinten aiheuttamien metsä- ja maatalousvahinkojen ennaltaehkäisyyn käytetään Trico -syönninestoainetta, joka soveltuu lehti- ja havupuiden suojaukseen. Suomen riistakeskus pyytää tarjoustanne hirvieläinvahinkojen ennakkotorjuntaan käytettävästä tuotteesta. Trico on lampaanrasvapohjainen syönninestoaine, joka on tarkoitettu mm. havu- ja lehtipuiden suojaamiseen hirvieläinten aiheuttamilta vahingoilta. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on hyväksynyt valmisteen käytettäväksi kasvinsuojeluaineena 15.6.2012 eikä aineella ole Ammattikäyttäjä-vaatimusta. Metsäntutkimuslaitos kokeili ainetta Kuusamon yhteismetsän pahimmilla hirvitihentymäalueilla. Tricolla käsitellyillä koealoilla todettiin latvakasvaimen ja ylimmän kiehkuran latvaoksien syöntiä 0–2 prosentissa taimista. Trico on tällä hetkellä ainoa varmuudella toimiva hirvieläinten metsätaloudelle aiheuttamien vahinkojen estämiseen tarkoitettu syönninestoaine markkinoilla. Yksityiskohtaisempi kuvaus hankinnasta tarjouspyynnön liitteessä 1. Hankinnan kuvaus. Riistavahinkolain nojalla Suomen riistakeskus tukee vahinkojen ennaltaehkäisystä aiheutuvia kustannuksia hirvieläinten pyyntilupamaksuista saatavista varoista. Tuotteen loppukäyttäjä maksaa tuotteesta omavastuuosan (esim. 55,00 € / 10 litran astia) ja mahdolliset rahtikustannukset. Tuotteet säilytetään ennen toimitusta toimittajan vastuulla ilman eri korvausta. Toimittaja sitoutuu ilmoittamaan kuukausittain Suomen riistakeskukselle eri kohteisiin toimitetut tuotteiden määrät ja toimitusosoitteet (esim. lähetyslistat tai yhteenveto). Pyydämme laatimaan tarjouksenne kukin osa erikseen hinnoiteltuna. Tarjouksesta on käytävä ilmi tuotteen hinta (€/10 litran astia) ja rahti Suomeen toimitettuna. Hankintamäärä riippuu maa- ja metsätalousministeriön myöntämän erityisavustuksen suuruudesta. Tarjouspyyntö julkaistaan ehdollisena siten, että hankinta toteutetaan, mikäli maa- ja metsätalousministeriö myöntää siihen tarvittavan rahoituksen. Hankinta toteutetaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Toimittaja toimittaa tavaraa tilausten perusteella. Toimittaja sitoutuu toimittamaan tavaraa samoin toimitusehdoin myös vuoden 2024 jälkeen siihen asti, kunnes ostettu tavara on saatu toimitettua. Suomen riistakeskus valitse yhden (1) toimittajan, joka kanssa se tekee sopimuksen.
Näytä koko kuvaus
Sopimuskausi
Ei ilmoitettu
Menettely
Avoin menettelyKaikki yritykset voivat jättää tarjouksen suoraan.
Sijainti
Helsinki
Toimiala
KemikaalitCPV-koodi 24451000, EU:n koodi hankinnan kohteelle